Näytetään tekstit, joissa on tunniste Robert Langdon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Robert Langdon. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. toukokuuta 2019

Dan Brown - Da Vinchi-koodi

Dan Brownin Da Vinchi-koodi on kirja, jonka pariin on tullut palattua uudelleen ja uudelleen. En ole pysynyt edes laskuissa mukana, montako kertaa tämä puolikas tiili on tullut luettua, mutta silti se on joka kerta yhtä miellyttävä lukea ja olenkin aikoinaan antanut sille täydet 5/5 tähteä Goodreadsissa.

Kirjassa käsiteltävät aiheet pistävät oikeasti miettimään kaikkea mistä kirjan aikana puhutaan ja ehkä jopa sopivalla tavalla myös kyseenalaistamaan sen, että onko kaikki mitä meille on kerrottu/uskoteltu vuosien saatossa sittenkään se ultimaattinen totuus?

Kuitenkin kirjaa lukiessa tulee silti pitää avoin mieli, jotta siitä saa kaiken mahdollisen irti ja että ei tipu matkasta silloin kun informaatiota tuntuu tulevan kunnon tulva ja alkaa näyttämään siltä, että ei tiedä enään että mitä juuri on lukenut tai mitä on tapahtumassa, sillä hetkittäin kirjan tapahtumat ovat todella nopea tahtisia.

Enempää kirjan aihepiiriin tutustumatta voin sanoa että taustatyö on tehty hyvin ja itselleni kaikki faktat ja muut kirjassa esitetyt väitteet kuulostavat uskottavilta ja siltä että niiden selvittämiseksi on tehty paljon työtä.

Dan Brown's The Da Vinci Code is a book that I've picked up time and time again. I don't even know anymore how many times I've read this half of brick but it still keeps me entertained and at some point, I've given it full 5/5 stars in Goodreads.

The subjects in the book keep you wondering and maybe in a good way also questioning that is everything that we have been told/make belief during the years is the ultimate truth?

But as you read the book you should still keep an open mind so that you can get all that you can out of it and not drop out when the information is starting to arrive on a flood and you are wondering that what you have just read or what is happening as time to time the book is really fastly paced.

Without doing any greater research on the subject of the book I can say that the background work has been done very well and to me, all the facts, etc are sounding believable and that there has been done a lot of work to check them. 

maanantai 31. joulukuuta 2018

2019 TBR

Tämän vuoden tullessa loppuun olisi aika alkaa hiljalleen ainakin jo kurkkimaan vuoden 2019 puolelle ja kasailemaan hiljalleen jonkin näköistä TBR eli To be read listaa.

Ensi vuoden tavoitteena pidetään edelleen lukea kaikki keskeneräiset kirjat pois ja sen jälkeen siirtyä niihin satunaisiin kirjoihin, joita en ole vielä hyllystäni lukenut ennen kuin siirryn uudelleen luku kierroksille.

Haluan samalla myös haastaa itseni ja tähän listalle olenkin kerännyt 12 kirjaa, jotka haluaisin lukea ensi vuoden aikana, mutta realistisempana tavoitteena lähdetään hakemaan kuutta kirjaa, joka olisi yhden kirjan enemmän kuin tänä vuonna. Mutta kuitenkin pidemmittä puheitta tässä olisi minun 2019 TBR.

As the year is coming to and end it's time to slowly start peaking to 2019 and starting to build some kind of TBR for the new year.

My goal for the upcoming year is to still read all the books that I have started but never finished first and then move to the random books that I still have undreaded in my shelf before I start re reading some of the books.

I do also want to challenge my self next year and I've gathered 12 books that I would like to read during 2019 but realistic goal is to get through just six of these books that would be a one book more than my goal was for this year. But with out longer talks here is my TBR for 2019.
  1. Cesar Millan - Koirakuiskaajan parhaat neuvot
  2. Matti Rönkä - Hyvä veli, paha veli
  3. Dan Brown - Da vinchi koodi
  4. Cecelia Ahern - Sadan nimen mittainen lista
  5. Karen Joy Fowler - Olimme ihan suunniltamme
  6. John Grisham - Sateentekijä
  7. John Grisham - Pelikaanimuistio
  8. Catherine Cookson - Yöperhonen
  9. Eva Ibbotson - Kazanin tähti
  10. Charlotte Haptie - Otto ja lentävät kaksoset
  11. John Grisham - Firma
  12. Reijo Mäki - Gekko

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Dan Brown - Inferno

Dan Brow:nin Inferno pääsi "haluan lukea!" listalleni heti kun kuulin kirjan ilmestyneen. Olen lukenut aijemmat kirjat Enkelit & Demonit, Kadonnut symboli ja Da vinchi - koodi, joten odotin tätä kirjaa innolla.

Dan Brown's Inferno went to my "want to read!" list at the same time when I heard about this book. I have read the first books Angels & Demons, Lost symbole and Da vinci -code so I was looking this book wery much.

 

Kirjan ulkoasu on selkeä ja kirjan lukemisen jälkeen se aukeaa paremmin, kuin ensimmäissellä kerralla katsoessa.

Takakannen teksti avaa tarinaa pienesti, mutta jättää silti kaikki lukukokemukseen.

Kirja on mukaansa tempaava ja vaikka ajattelisi lukevansa vain yhden luvun, huomaakin lukemisen lopetettua että niitä lukuja tulikin luettua useampia.

Hyvä kirja ja jään odottamaan mielenkiinnolla mahdollisia jatko-osia.

 Book's outfit is clear and after you have read the book, it opens up more than when you see it first time.

Backside text open's the story wery minumum and it leaves everything for the reading point.

When you read the book, it captures you. If you think that you would read only a one chapter you will find after you have stopped thath you have read more than a one chapter.

Good book and I'm staying to wait for possible next parts.