Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ajatukset / Thoughts. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ajatukset / Thoughts. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. huhtikuuta 2020

Reijo Mäki - Marraskuu on musta hauta

Reijo Mäen Marraskuu on musta hauta on uudelleen luettu kirja, sillä olen todennäköisesti joskus ennen tämän blogin aloittamista kyseisen kirjan lukenut. Olen blogin historian aikana pian lukenut 1/2 koko Vares sarjasta ja jostain syystä minulla on tällä hetkellä sellainen olo että en oikeastaan muista miksi olen alkujaan tykästynyt koko kirjoihin.

Tämän kirjan tapahtuvat sijoittuvat neuvostoviroon jonne Jussin työkomennus miehen vie ja ennen pitkää miehen omakin henki on vaakalaudalla. Marraskuu on musta hauta on ehkä hieman normaaliakin alkoholin huuruisempi, sillä erilaisia väkijuomia tuntuu löytyvän melkein jokaiselta sivulta, mutta toisaalta se on myös yksi keskeinen osa koko kirjasarjaa, vaikkakin uudemmissa kirjoissa ei ehkä ihan enään näin kosteaa ja alkoholin huuruista menoa olekkaan.

Tälle kirjalle annoin 2/5 tähteä.

Unni Drougge - Pahuudella on rakkauden kasvot

Tämä kirja on yksi niistä viidestä kirjasta jonka esittelin tässä postauksessa. Muutama viimeinen vuosi on ollut hieman hitaampaa lukemisen suhteen ja vasta viime vuoden lopulla aloin lukemaan enemmän ja tänä vuonna olen saanutkin luettua ehkä vieläkin vähän reippaammin, vaikkakin tahti voisi olla vieläkin isompi.

Tämän kirjan kohdalla luulin pitkään kirjoittajan olevan väärä henkilö, ennen kuin se selvisi minulle hieman pidemmälle kirjassa päästessäni. Kirjassa on muutama kappale jotka ovat Unnin pojan kirjoittamia mikä avaa tarinaa hieman toisestakin näkökulmasta ja ehkä samalla myös tarjoilee vähän sellaistakin näkökulmaa mitä Unni ei ehkä itse kerro tai mikä ei tule niin selkeästi hänen kirjoittamanaan esille.

Kirjaa oli helppo ja suhteellisen nopea lukea, vaikka välillä sen lukeminen oli raskasta käsiteltävien aiheiden puolesta ja tuntui että ehkä Unnilla oli ollut myös vaikeaa kirjoittaa aiheista joista hän oli kirjoittamassa. Kuitenkin kirja oli ihan mielenkiintoinen lukukokemus, vaikka se saikin vain 2/5 tähteä.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Mun TBR lista 3-4/20

Lukeminen on ollut ruudun tällä puolella hyvinkin hidasta ja yhdestäkään kirjasta ei ole toistaiseksi takakantta tullut vastaan. Tällä viikolla yritän panostaa lukemiseen ja toivottavasti yksi noista kolmesta kirjasta, jotka ovat seuraavien kahden kuun TBR listalla tulisi luettua ja näin pysyttyä kiinni tavoitteessa lukea 20 kirjaa tämän vuoden aikana.

Maalis-Huhtikuun TBR listalta löytyvätkin seuraavat kirjat:

Unni Drougge - Pahuudella on rakkauden kasvot
Reijo Mäki - Marraskuu on musta hauta
Tyler Knott Gregson - Wildly into the dark

Tällaisella kolmikolla olisi tarkoitus jatkaa tämä kuu loppuun ja ensi kuu niin pitkälle kuin luettavia sivuja riittää. Toivottavasti ensi kuulla kaikki olisivat luettu ja pääsisi seuraavan kirjan pariin ja jatkamaan oman kirjahyllynsä läpi lukemista, sillä tällä hetkellä lukemista odottavia kirjoja olisi ainakin tämän vuoden lukuhaasteen verran...

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Tanya Burr - Love, Tanya

Tanya Burr:in Love, Tanya on ollut kirja joka on ollut odottamassa omaa lukuvuoroaan useamman vuoden ja sekin pääsi nyt tänä vuonna lukemisen alle.

Kirja oli jaettu eri osioihin ja ne kertoivat mm. meikeistä ja jokaisessa osassa oli lisänä useita kuvia, joten teksti sisällöllisesti kirja oli lyhyt. Kappaleet olivat kuitenkin ihan mielenkiintoisesti kirjoitettuja, mutta jollain tavalla en saanut tästä kirjasta enään niin paljoa irti, kuin mitä olisin mahdollisesti saanut siitä irti paljon nuorempana, kun kirjan olen ensimmäisen kerran saanut.

Kuitenkin kirjalle annoin 2/5 tähteä.

maanantai 16. joulukuuta 2019

John Verdon - Let the devil sleep

Olin jo jonkin aikaa miettinyt Storytelin kokeilemista ja siellä ollessa jonkin tarjouksen mennessä, otin tuon palvelun viimein käyttöön ja pitkään mietittyäni mikä olisi ensimmäinen kirja jonka kuuntelisin, päädyin kuuntelemaan John Verdonin Dave Guerney sarjan kolmannen kirjan joka kantaa englanniksi nimeä Let the devil sleep.

Kirja jatkaa edellisen osan tapahtumia puoli vuotta myöhemmin ja kirjassa onkin hienosti tuotu esiin mitä tuolloin oli tapahtunut, jotta lukija pääsi kartalle vaikka edeltävää osaa ei ollutkaan lukenut. Kirjassa pidin myös siitä, miten jokaisella henkilöllä oli oma äänensä ja kirjaa oli mukava kuunnella kun se ei ollut monotonista ja samalla äänellä tapahtuvaa kerrontaa, vaan sitä oli väritetty muutoksilla äänessä.

Kirjassa oli sopivasti tapahtumaa ja sitä rakennettiinkin loppua kohden, mutta silti kirja oltiin osattu päättää sillä tavalla, että se saatiin sulavasti tuotua päätökseen, eikä se tuntunut loppuvan töksähtäen, vaikka semmoinenkin olisi hyvä mahdollisuus kun kaikki isoimmat tapahtumat ovat kirjan loppupuolella.

Tälle kirjalle annoinkin 4/5 tähteä goodreadsissa.

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Karen Joy Fowler - Olimme ihan suunniltamme

Tämä kirja odotti lukuvuoroaan parikin vuotta ja viimein tänä syksynä päätin poimia tuon kirjan käteeni ja lukea sen osana systemaattista kirjahyllyni läpilukemista.

Kirjasta en tiennyt oikeastaan mitään, ennen kuin poimin sen käteeni ja ostin pelkän takakannen tekstin perusteella. Kirja alkoi hitaasti ja sen lukeminen ei ollut kovinkaan sujuvaa ja muutamassa kohdassa olin ihan varma, että en saisi koko kirjaa luettua, mutta päätin silti yrittää yrittämistään.

Jossain kohtaa puolivälin jälkeen kirja eteni hieman paremmin sykäyksittäin, mutta se tuntui silti todella sekavalta, sillä tuntui että juoni hyppi ja pomppi ilman selkeää linjausta ja siinä oli jotenkin vaikea pysyä mukana.

Kuitenkin lopulta sain kirjan luettua, mutta se ei kuitenkaan tehnyt isompaa vaikutusta ja se saikin vain 2/5 tähteä.

lauantai 14. joulukuuta 2019

Lee Child - Kaukolaukaus

En muista mitä kautta tämä kirja tuli minulle luettavaksi, todennäköisesti pelastin tämän kerran vieraillessani äidilläni ja hänen mies ystävällään pois lähtevien kirjojen pinosta. Olen joskus lukenut samaa kirjasarjaa olevan kirjan ja en mielestäni siitäkään välittänyt ihan niin paljoa.

Kirjoissa on jonkin verran toimintaa ja muuta dramatiikkaa, mutta ne eivät silti ainakaan sido minua mukaansa ihan sellaisella tavalla kuin hyvät kirjat sitovat. En tiedä johtuuko se osaksi päähenkilön yksinäinen susi asenteesta vai mistä, mutta tästä kirjasta en nauttinut kovinkaan paljoa, josta johtuen se saikin vain 3/5 tähteä goodreadsissa.

torstai 12. joulukuuta 2019

Scott Cambell Jr & Jim Ruland - Giving it all

Tämä kirja on yksi niistä viimeisen vuoden aikana luetuista, jotka ovat tarjoilleet uuden näkökulman siihen, millaista on elää perheessä jossa ravustus on iso osa arkea ja miten pojat seuraavat isiensä jalanjäljissä hyiselle Beringin merelle.

Scott on Seabrooke nimisen aluksen omistaja ja kapteeni ja kirjassa hän kertoo tarinansa lapsuusvuosilta aina nykyhetkeen asti ja kaikki tapahtumat joista hän kertoo ei ole onnellisia ja helppoja tarinoita, mutta niillä on yleensä jossain kohtaa ainakin parempi, jos ei jopa onnellinen loppu.

Kirjassa on kuvattu rehellisesti ja ilman isompia peittelyitä kaikki ylä- ja alamäet mitä matkalle on mahtunut. Näitä kirjoja on aina todella mukava lukea ja niitä on vaikea laskea kädestään ennen kuin takakansi tulee vastaan.

Tälle kirjalle annoinkin täydet 5/5 tähteä.

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Reijo Mäki - Gekko

Vares kirjat ovat varmaan ainut sarja, josta olen tähän mennessä yrittänyt lukea kaikki kirjat. Tietenkin tässä yritelmässäni olen todella hyvin jäljessä, mutta kiitos äitini, joka on yleensä eturintamassa hankkimassa uusimman kirjan aina kun se ilmestyy, on minun helppo lainata aina uusin kirja kun aikaa sen lukemiselle löytyy ja palata Turkuun ja yksityisetsivän leivän saannin vaikeuksiin ja toisinaisiin helppouksiin.

Kirjan lukemisesta on tässä hetkessä jo pidempi aika, joten en ihan täysin muista millaisella fiiliksellä lopetun tuon kirjan lukemisen, mutta jostain syystä tämä kirja ei ollut sarjan suosikkejani ja se saikin siitä syystä vain 3/5 tähteä.

lauantai 23. helmikuuta 2019

Book haul

Vieraillessani äitin tykönä alkukuusta, hän pyysi katsomaan minua lävitse erään pinon kirjoja jotka olivat etsimässä uusia koteja. Vaikka yritänkin pitää hieman taukoa uusien kirjojen hankinnasta, en silti voinut vastustaa kiusausta katsoa nuo kirjat lävitse ja loppupeleissä koko pinosta päädyin kotiuttamaan nämä viisi kirjaa.


David Baldacci - Henkeen ja vereen
Jarkko Sipilä & Scott Stevenson - Rahan metsästäjät
Lee Child - Kaukolaukaus



Lee Child - Paluu päämajaan
Arne Dahn - Eurooppa Blues

Ainakin takakansien perusteella kaikki kirjat vaikuttavat hyviltä, joten mielenkiinnolla odottaen, jotta lunastavatko ne lupauksensa kun näiden aika on päästä luettaviksi.

perjantai 14. joulukuuta 2018

Ezzie Spencer - Lunar Abundance

Tämän kirjan lukemista olen aloittanut jo alkuvuodesta erään kirjaklubin alkaessa ja kyseisen kirjan ollessa aloituskirjana. Onnistuinkin silloin lukemaan noin kolmasosan kyseisestä kirjasta, mutta jostain syystä lukeminen jäi ja jäi ja jäi, kunnes päätin alkaa kuun vaihteessa lukemaan kirjaa ihan systemaattisesti eteenpäin aina pienen pätkän kerrallaan.

Kirja oli ihan mielenkiintoista luettavaa, mutta se vain vaatisi hieman parempaa ja syvempää lukemista, kuin mitä itse sitä luin jotta siitä saisi vielä enemmän irti ja ehkä omalta osaltani en saanut kirjasta niin paljoa myöskään irti kuin siitä olisi ollut mahdollista, sillä jätin suurimman osan kirjassa olevista tehtävistä tekemättä.

Kokonaisuudessaan kirja oli ihan hyvä ja annoin sille arvosanaksi 2/5 tähteä goodreadsissa.

I started to read this book in beginning of the year as it was a starter book for one bookclub. I managed to read about a third of this book then but for some reason continuing was way too hard untill I decided to start to read it again in Small chunks beginning of the month.

It was quite interesting read but I think that it would needed a lot more deeper and mindful reading than what I was giving for it as well as I was skipping about half of all the tasks on the book.

In all it was ok and interesting book and I gave it 2/5 stars on goodreads.

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Markus Ahonen - Jäljet


Sain pari vuotta sitten lahjaksi Markus Ahosen Isakkson sarjan kolme ensimmäistä kirjaa ja jostain syystä tämä viimeine osa on jäänyt minulta lukematta, vaikka tarkoituksena oli lukea koko sarja kerralla lävitse.

Kuitenkin kun lähdin nyt viikonloppuna viettämään pientä digimaailma taukoa, pakkasin tämän kirjan matkaani ja luinkin sen yhden päivän aikana kokonaan lävitse.

Markus Ahosen kirjoitustyyli on todella mukavaa luettavaa ja kirja etenee juuri sopivalla temmolla joten sen lukeminen on miellyttävä kokemus ja kirjan hahmot ovat hyvin mietittyjä ja räätälöityjä. Kirja vaihtelee kahden eri ihmisen kertomana muutamaa viimeistä kappaletta lukuunottamatta, mutta silti tarina on saatu pidettyä hyvin kasassa ja se ei tunnu sekavalta vaikka kertojan ääni vaihtuukin välillä.

Tälle kirjalle annoin goodreadissa 5/5 tähteä ja odotankin innolla tähän mennessä sarjan viimeisen kirjan lukemista.

Couple a years ago I got the first three books of Markus Ahonen's Isakkson series and for some reason this last part has waited it's shift in my tbr for all this time even tough I planned to read the whole series in one go.

But now when I did take a small digital detox during the weekend I did pack this book with me and I ended up reading it on one go.

Markus Ahonen has a really nice style to write and the book is going foward with just right tempo wich makes it easy and enjoyable to read and the characters are well planned and crafted.

There is couple of different narrators in the beginning of the book but their stories have well planned out so it's not so hard to keep track of who is telling the story before those two stories are combined in the last chapters.

I gave this book 5/5 stars in goodreads and I can't wait to read the fourth book on this series.

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Useita kirjailijoita - Revitty Sydän


Tämän kirjan kohdalla minulla on todella ristiriitaiset tunnelmat, sillä tavallaan kirjan lukeminen oli todella mielenkiintoista ja se eteni osin nopeastikkin, mutta välillä en pystynyt keskittymään kuin maksimissaan kappaleeseen kerrallaan ja tuntui että teksti oli niin täynnä kaikkia hienoja sanoja joita en millään jaksanut prosessoida.

Kuitenkin kokonaisuudessaan kirja eteni ihan mukavaa tahtia kun vain pakotin itseni aloittamaan lukemisen ja lyhyenä kirjana sen lukemiseen ei olisi pitänyt kulua neljää kuukautta... Kuitenkin välillä raskaaksi käyneen lukemisen takia tämä kirja sai minulta 2/5 tähteä goodreadsissa samaten kuin myös ihan liian pitkän lukuajan.

For this book I have really mixed feelings as in it's own way it was super interesting to read and it was quick to read partially but there was also those parts where I was able to keep my interest in it for maximum of one chapter at the time as it felt being filled with so many fancy words.

But in all it was speedy read after I forced myself to start reading and it being a short one it shouldn't have taken a four months from me to finish it. But as it felt super heavy to read here and there I gave it 2/5 stars in goodreads as well as way too long time to read it.

lauantai 26. toukokuuta 2018

Marceline Loridan-Iven - Isä, et koskaan palannut

Vieraillessani pikaisesti kotona nyt viikonloppuna kävin myös pyörähtämässä kirjakaupassa ennen paluumatkaani takaisin Helsinkiin ja päädyin poimimaan tämän kirjan matkaani.

Kirjoja ostaessani teen ostopäätöksen monesti sen perusteella mitä kirjasta kerrotaan sen takakannessa ja tämä oli juuri tämmöisiä kirjoja.

Kirja on tavallaan Marcelinen kirjoittama kirje isälleen, jonka kanssa hän oli 16-vuotiaana joutunut keskitysleirille ja josta vain hän palasi takaisin, isänsä menehtyessään.

Kirjeessään Marceline kertoo isälleen elämästään leirillä ja elämästä vapautumisen jälkeen. Kirjeen muodossa kirjoitettuna tämä ei ole pitkä kirja ja luinkin itse sen kerralla ja takakannen tullessa vastaan olin toisaalta vähän pettynyt siihen,että kirja oli jo loppu sillä se oli kirjoitettu niin jouhevasti että olisin halunnut ehkä lukea vielä vähän lisää heidän tarinastaan tai yleisestikkin selviytyjien tarinoista, mutta ehkä jossain on olemassa parempi kirja siihen.

Tälle kirjalle annoinkin goodreadsissa täydet 5/5 tähteä.

Whilst visiting at home shortly now in the weekend I did do a little run in the local bookstore before leaving back to Helsinki and I did ended up buying this book.

Sometimes when I'm buying books I do make my purchase desision purely by the synopsis and this was one of those books.

The book is on it's own way Marceline:s letter to his dad with who she ended up in the Auswitch-Birkenau and where only she did ended up coming back home.

In the letter she tells her dad about her life in the camp and after her release. As it's written like a letter this book isn't super long and I did ended up reading it at one go and when it was finished I was in a way bit dissapointed that it ended as it was so smoothly written that I would have wanted to read a bit more of their story or in general the stories of survivors but maybe somewhere is a better book for that.

For this book I did gave 5/5 stars in Goodreads.

perjantai 27. huhtikuuta 2018

N.J. Cooper - Face of the devil

Koska lukemiseen käytettävää aikaa löytyy toistaiseksi päätin ahkeroida N.J. Cooperin Face of the devil kirjan viimein loppuun.

Alussa kirja ei tuntunutkaan olevan ihan niin hyvä kuin sen ajattelin olevan, mutta kunhan juonessa päästiin eteenpäin, pääsi kirjaan hyvin sisälle ja loppupeleissä olisinkin voinut lukea koko kirjan yhdellä istumalla.

Jossain vaiheessa kirjasta löytyi kyllä useampaa tapahtumalinjaa kerralla, mutta silti kaikki eteni omalla painollaan eikä erinäiset tapahtumat sekoittuneet keskenään.

Kirjailijan tuotanto on minulle uutta, mutta voisin kuvitella itseni tutustuvan paremmin myös kirjailijan muihin töihin. Tälle kyseiselle kirjalle annoin 3/5 tähteä.

Because I do have a lot more time to read nowdays I decided to read through N.J. Cooper's Face of the devil book till the end.

In the beginning it didn't seemed to be as good as I hoped but as it progressed it was a lot more better and in the end it was difficult to let go of the book.

At some point there was a quite few things happening at once but everything was well written and things didn't mushed together.

This is a new author to me but I can see my self seeking out other books to read as well. I did gave this book 3/5 stars.

maanantai 26. maaliskuuta 2018

3x kirja-arvostelu & lukukuulumisia

Viimeisen vuoden aikana olen lukenut muutaman kirjan, mutta jonkin takia en ole saanut kirjoitettua niistä kirja-arvosteluja, joten tällä kertaa tiedossa olisikin iso läpikäynti kaikista niistä kirjoista, mitä olen tämän blogin hiljaiselon aikana lukenut ja pyrin parantamaan tapani tässä bloggaamattomuudessa ja kirjoittelemaan edes pari kirja-arvostelua vuodessa.

Luku aikaa on onneksi nyt paljon enemmän joten varmasti onnistun lukemaan muutaman kirjan tässä lähiaikoina ja luettavien pinossa minua odottaisikin pari jo aloitettua kirjaa joten siinä mielessä ollaan hyvällä mallilla asioiden suhteen.

Lukuaikaa vie kyllä toisaalta oman kirjani kirjoittaminen, sillä päätin viimein kirjoittaa erään tekstini valmiiksi kirjaksi asti ja jos hyvin käy niin tuo kirja olisi tarkoitus lähettää painoon muutaman kuukauden päästä. Vielä kirjan kohdalla on paljon töitä tehtävänä, mutta pyrin kirjoittamaan sitä päivittäin useissa pienissä pätkissä joten haluan uskoa siihen, että deadlineen mennessä se on valmis painoon.

Kerron tästä kirjasta vähän enemmän sitten kun se on viimein painettu ja samalla kerron miten kirjan saisi tilattua jos kirja herättää teissä mielenkiintoa. Mutta nyt pidemmittä puheitta luettujen kirjojen esittelyyn.

Jack Higgins - Kuoleman Sade

Tämä kirja oli toinen kyseisestä kirjasarjasta jonka olen lukenut ja pidin kirjasta todella joten aijon metsästää myös loput osat käsiini ja lukea koko sarjan ennemmin tai myöhemmin.

Kirja oli helppoa ja mukaansa tempaavaa luettavaa eikä tapahtumista ollut pulaa. Myös kaikki erilaiset hahmot oli mielestäni saatu kirjoitettua sujuvasti yhteen kirjaan ja dynamiikka henkilöiden välillä oli juuri oikeanlainen.

Tälle kirjalle annoin 4/5 tähteä Goodreadsissa.

Anneli Auer - Murhalesken Muistelmat

Tämän kirjan sain ystävältäni lahjaksi syntymäpäivänäni ja siitä asti olen odottanut oikeaa hetkeä lukea tämän kirjan.

Kirjassa käsitellään Jukka S. Lahden kuolemaa ja sitä seuranneita tapahtumia, sekä myös vähän murhaa edeltänyttä ajankohtaa Jukan vaimon, Annelin kertomana.

Kirja on hyvin kirjoitettu ja jossain kohtaa jopa tunsin pientä sääliäkin naista kohtaan, sillä vaikka en itse ole vielä äiti, voin vain kuvitella miten hirveältä tuntuu kun siteet ja kontaktit omiin lapsiin katkaistaan täydellisesti.

Kirja oli sujuvaa luettavaa ja annoin tälle goodreadsissa 3/5 tähteä.

Brigid Kremmerer - Letters to the lost

Tämän kirjan poimin matkaani Lontoon Heathrow:lta odotellessani lentoa takaisin koti Suomeen. Kirja vei minut täysin mukanaan ja pelkäsin jääväni lennolta, sillä en meinannut haluta laskea kirjaa käsistäni.

Kirjassa seurataan kahden erilaisen nuoren Julietin ja Declanin tarinoita ja molemmat nuoret ovat kohdanneet elämässään menetyksiä ja heillä on täysin erilaiset tavat käsitellä asioita. Tapahtumat alkavat rullaamaan kun Declan päättää vastata erääseen kirjeeseen jonka Juliet on jättänyt äitinsä haudalle.

Tälle kirjalle annoin goodreadsissa 4/5 tähteä.

During the last year I have read couple of books but for some reason I haven't written any reviews about them so now you will be treated with a big review of all the books that I have read during my absence from this blog and I will try to be a better blogger and write a review even twice a year.

Luckyly now I do have a much more time to read so hopefully I will be able to finish some books and on my pile of books to be read there is a copule already started ones so the step to finish that pile has been taken even tough a bit of my time to read has been taken to write my first book that I'm hoping to finish during these upcoming months and to do so I have started to wrote it in a small batches during the day so hopefully by the time of the deadline it will be ready to sent for printing and after that I will tell you more about it as well as info how you can order it if you're interested in it. But now let's see the books that I have finished.

Jack Higgins - Kuoleman Sade (Rain on the dead)

This book was the second of this series that I have read and I really did like it so I will do my best to get my hands on the other parts of this series as well and read them too.

It was easy to read and it did grab me on it's flow and you didn't missed any action between the covers. Dynamic between all the different characters is well written and flawless so it feels time to time like you would be in the room witnessing the conversations.

I did gave this book 4/5 stars in goodreads.

Anneli Auer - Murhalesken Muistelmat

My friend gave this book to me as a birthday present couple a years ago and ever since then I have been wanting to read it.

Book follows the murder investigation of Jukka S. Lahti told by her wife and the book covers also everything that happened afterwards. It's a well written book and even tough I don't have own children yet, I was able to feel the pain that follows when your childs are taken from you and you will lost all the contacts with them.

I did gave this book 3/5 stars.

Brigid Kremmerer - Letters to the lost

I did picked up this book from Heathrow when I was waiting my flight back home. I was hooked from the first pages and I did have a fear of missing a flight because this book was so good.

Book follows the lives of two different teenagers, Juliet and Declan. Both have had some losses in their life and they have their own ways of coping those losses, untill their paths cross after Declan decides to answer to one of Juliet's letters that she has left on her mothers grave.

This book got 4/5 stars from me.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Novellikirjailija Luusalmi - Siivellä Eläjä

Reijo Mäen Vares kirjoista tuttu sanaseppo Luusalmi, on viimeinkin päässyt oman opuksensa julkaisijaksi ja voisikin ehkä sanoa, että Luu on saanut edes yhden teoksen "virallisesti" julkaistuksi.

Törmätessäni kyseiseen opukseen, olin yllättynyt sen kirjoittajasta, mutta samalla myös odotin mielenkiinnolla, että pääsen lukemaan kyseistä kirjaa, sillä ainakin Vares kirjoissa, Luusalmi on tullut tutuksi jonkin asteisena sana seppona.

Kirjassa tavataan tuttuja henkilöitä ja varsinkin Jussi Vareksen kanssa Luusalmi käy pitkänkin keskustelun. Kirja tuntui sulavalta lisältä muiden kirjojen joukkoon, vaikkakin kirjoittaja ja näkökulma ovat erit, kuin mitä muissa kirjoissa on tottunut lukemaan ja näkemään.

Kuitenkin samojen hahmojen mukanaolo, sitoo kirjan hyvin joukkoon mukaan, sekä Vares-sarjaan tutustuneille, kirjasta löytyy myös viittauksia ainakin kahteen Vares kirjaan, joten kosketuspintaa löytyy siinäkin mielessä.

Kuitenkin osan ajasta kirjaa oli jotenkin vaikea lukea, eikä siitä tuntunut saavan ollenkaan kiinni. Loppupuoliskolla kirja alkoi etenemään vähän paremmin omalla painollaan, mutta mitään sellaista "ei hitsi en viitsi lopettaa lukemista", tilannetta ei tämän kirjan kohdalla valitettavasti tullut.

Kuitenkin mielenkiinnolla olen valmis lukemaan myös muita Luusalmi kirjoja, jos niitä joskus tulevaisuudessa tullaan julkaisemaan.

If you have read eaven some of Reijo Mäki's Vares books, you have been introduced to Novellikirjailija Luusalmi. This "writer" has finaly released "officially" one book.

When I saw this book, I was suprised by it's author but in the meantime, I was eager to read the book because in the Vares series Luusalmi seems to be quite a verbal person.

You will meet some old faces in this book and especially with Jussi Vares Luusalmi has a quite long conversation. Book feels like natural adjustment for the other books eaven tough the writer isn't the same and the point of view and style of telling is different than in the other books. But having the same characters binds the book in well and there is also a couple sings to Vares series.

In the beginning it was bit harder to read the book but in the end it started to roll bit better. Unfortunately there wasn't that kind of "I don't wan't to quit reading!" moment at any point. But I'm willing to read more of Luusalmi books if there is ever going to be any other.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Markus Ahonen - Palava Sydän & lukumietteitä

Viime kuu meni ilman postauksia, vaikka sain kyllä ainakin yhden kirjan luettua viimekuun aikana.

Sain luettua loppuun Markus Ahosen Palavan sydämmen josta pidin todella paljon. Olen todella huono kokeilemaan uusia kirjoja ja kirjailijoita, joten näiden kirjojen löytyminen lahjapaketista oli todella iloinen yllätys ja varsinkin heti ensimmäisen kirjan mielenkiintoisuus ja hyvä kirjoitustyyli vei minut mukanaan ja autossani odottaakin kirjasarjan kolmas osa lukemista.

Muuten lukuprojekti on kulkenut taas hitaalla, mutta tällä hetkellä minulla on itse asiassa kaksi kirjaa kesken. Toinen on Novellikirjailija Luusalmen Siivellä eläjä, josta en ainakaan vielä ole innostunut niin paljon, kuin huomatessani kirjan ensimmäisen kerran.

Toisena kirjana on pettämisestä kertova rikottu sydän, jota olen jo vähän silmäillyt, mutta ainakaan pikaisen minilukemisen aikana kirja vaikuttikin olevan liian teknistä tekstiä, joten saa nähdä, miten tämän kirjan kanssa käy.

Maaliskuun aikana olisi tarkoitus saada luettua ainakin yksi kirja, joten palataan silloin taas blogin pariin : )

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Markus Ahonen - Meduusa

Markus Ahonen on minulle ihan uusi kirjailija. En ole ennemmin kuullut tai lukenut kirjailijan kirjoja, ennen kuin viime jouluna eräästä paketista paljastui muutamakin kirjailijan tuotos.

Kirja näytti heti ensi silmäyksellä nopealta luettavalta, millaiseksi se myös paljastui lukemisen yhteydessä. Kirjassa on yllättävän paljon lukuja sivumäärään verrattuna, mutta useat luvut ovat todella lyhyitä joka toisaalta on hyvä, mutta välillä tuntuu että luvussa ei oikeastaan ole mitään järkeä, tai että se jää jotenkin avoimeksi, varsinkin jos seuraava luku kuvaa tapahtumia ihan eri henkilöiden näkökulmasta. Tässä mielessä kirja on välillä vähän ontuvaa vaihtelua, mutta kuitenkin kirja pysyy ihan luettavana, vaikka tiettyjä lukuja pidentämällä, kirjaa saisi ehkä vähän järkevämmäksi.

Kirjan loppupuolella meduusan henkilöllisyyden paljastuttua, ainakin itselleni se oli täysi yllätys, josta varmasti voikin päätellä sen, että kirjassa ei anneta mitään vihjeitä siitä, ennen viimeisiä sivuja, mikä on mielestäni todella hyvä, sillä omasta mielestäni tällä tavalla kirjan saa pidettyä mielenkiintoisena viimeiseen sanaan asti, eikä kirjan loppuosa pääse kärsimään mielenkiinnottomuudesta.

Kuitenkin kirja on mukava ja helppo luettava joka vakuuttaa kirjailijan tuotannosta ja kutsuu mieluusti tutustumaan myös paremmin muuhunkin tuotantoon.

Markus Ahonen is a new author to me. I hadn't heard or read anything by this author before I got few of his books for a christmaspresent last christmas.

This book looked like a quick read and that it was when I started to read it. Book contains suprisingly many chapters if you see the ammount of pages in the book. Some chapters are really short ones what is either good or a bad thing depending the chapter because some chapters would work a bit better if they would be longer.

Each chapter is told by a different person so sometimes chancing between different people isn't the smoothest because of the short chapters but author manages to make everything work and the book is in the end quite ok piece to read and it's a nice welcoming to read more of the authors books.

At the end of the book when medusa's personality is revealead suprised me alot what might tell that you didn't got any clue about it during the book. I think that is really good and it keeps some interest for the book untill the last word and the end of the book won't be bit too dull.

tiistai 24. tammikuuta 2017

Seppo Jokinen - Hukan Enkelit

Seppo Jokisen tuotanto on tullut minulle tutuksi jo muutaman muun kirjan kautta ja pidän todella kirjailijan tuotannosta.

Kyseinen kirja oli helppoa luettavaa ja välillä oli vaikea laskea kirjaa kädestään. Kirjan tapahtumat liikkuvat hyvin sujuvasti eteenpäin ja kirjasta saa hyvin selville miten vaativaa välillä rikostutkimus voi olla.

Kirjan loppuakohden itselläni ainakin löytyi yksi hyvä ehdokas tekijäksi, mutta silti kirjan lopputulos pääsi yllättämään ainakin minut. Kirjaa lukiessa ei saanut oikeastaan mitään vinkkiä siitä kuka tekojen takana on, mikä on minusta hyvä, sillä kirjan loppuosaan jää tällä tavalla jotain odotettavaa ja jopa jonkinlainen yllätysmomentti on tarjolla.

This author's work has gotten fomiliar for me before when I have read some other books and I really like these books.

This book was easy to read and sometimes was hard to let go of the book. Book goes on on a really good speed and it gives a really good impression of how hard work is criminal investigation.

At the end of the book I started to tought one person responsible for all of the actions but in the end it was totally different guy. When you were reading the book you didn't get any hint about who is behind all before end part of the book. In my opinion that gives own exitment for the book and eaven some kind of suprise moment.