Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elämänkerta/Lifestory. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elämänkerta/Lifestory. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. huhtikuuta 2020

Unni Drougge - Pahuudella on rakkauden kasvot

Tämä kirja on yksi niistä viidestä kirjasta jonka esittelin tässä postauksessa. Muutama viimeinen vuosi on ollut hieman hitaampaa lukemisen suhteen ja vasta viime vuoden lopulla aloin lukemaan enemmän ja tänä vuonna olen saanutkin luettua ehkä vieläkin vähän reippaammin, vaikkakin tahti voisi olla vieläkin isompi.

Tämän kirjan kohdalla luulin pitkään kirjoittajan olevan väärä henkilö, ennen kuin se selvisi minulle hieman pidemmälle kirjassa päästessäni. Kirjassa on muutama kappale jotka ovat Unnin pojan kirjoittamia mikä avaa tarinaa hieman toisestakin näkökulmasta ja ehkä samalla myös tarjoilee vähän sellaistakin näkökulmaa mitä Unni ei ehkä itse kerro tai mikä ei tule niin selkeästi hänen kirjoittamanaan esille.

Kirjaa oli helppo ja suhteellisen nopea lukea, vaikka välillä sen lukeminen oli raskasta käsiteltävien aiheiden puolesta ja tuntui että ehkä Unnilla oli ollut myös vaikeaa kirjoittaa aiheista joista hän oli kirjoittamassa. Kuitenkin kirja oli ihan mielenkiintoinen lukukokemus, vaikka se saikin vain 2/5 tähteä.

perjantai 7. helmikuuta 2020

Elton John - Me

Elton Johnin Me elämänkerta ei ole kirja, joka olisi minulla ollut ihan heti mielessä, kun uutta luettavaa olisin etsimässä.

Pohtiessani uutta kuunneltavaa, päätin antaa tälle kirjalle mahdollisuuden äänikirjana ja valitsin englanninkielisen version joka oli Taron Egertonin lukemana. Taronhan on myös näytellyt Elton Johnia hänen elämänkerta elokuvassaan Rocketman.

Kirjassa oli myös pieniä pätkiä joita Elton oli itse lukenut, joka toi mielestäni mukavan lisän asiaan. Välillä minusta tuntuu että äänikirjat ovat todella monotonisesti luettuja, mutta tässä tilanteessa kirja oli luettu todella elävästi ja jossain kohtaa en tiennyt että oliko Taronin oma pokka pettämässä, vai olisiko kyseessä ollut suunniteltu juttu, sillä pieni naurahdus tuli juuri sopivaan kohtaan.

Muutenkin kirjaa oli todella mielenkiintoista kuunnella ja se viihdyttikin minua todella paljon töissä. Kirjalle annoinkin goodreadsissa täydet 5/5 tähteä.

torstai 12. joulukuuta 2019

Scott Cambell Jr & Jim Ruland - Giving it all

Tämä kirja on yksi niistä viimeisen vuoden aikana luetuista, jotka ovat tarjoilleet uuden näkökulman siihen, millaista on elää perheessä jossa ravustus on iso osa arkea ja miten pojat seuraavat isiensä jalanjäljissä hyiselle Beringin merelle.

Scott on Seabrooke nimisen aluksen omistaja ja kapteeni ja kirjassa hän kertoo tarinansa lapsuusvuosilta aina nykyhetkeen asti ja kaikki tapahtumat joista hän kertoo ei ole onnellisia ja helppoja tarinoita, mutta niillä on yleensä jossain kohtaa ainakin parempi, jos ei jopa onnellinen loppu.

Kirjassa on kuvattu rehellisesti ja ilman isompia peittelyitä kaikki ylä- ja alamäet mitä matkalle on mahtunut. Näitä kirjoja on aina todella mukava lukea ja niitä on vaikea laskea kädestään ennen kuin takakansi tulee vastaan.

Tälle kirjalle annoinkin täydet 5/5 tähteä.

lauantai 26. toukokuuta 2018

Marceline Loridan-Iven - Isä, et koskaan palannut

Vieraillessani pikaisesti kotona nyt viikonloppuna kävin myös pyörähtämässä kirjakaupassa ennen paluumatkaani takaisin Helsinkiin ja päädyin poimimaan tämän kirjan matkaani.

Kirjoja ostaessani teen ostopäätöksen monesti sen perusteella mitä kirjasta kerrotaan sen takakannessa ja tämä oli juuri tämmöisiä kirjoja.

Kirja on tavallaan Marcelinen kirjoittama kirje isälleen, jonka kanssa hän oli 16-vuotiaana joutunut keskitysleirille ja josta vain hän palasi takaisin, isänsä menehtyessään.

Kirjeessään Marceline kertoo isälleen elämästään leirillä ja elämästä vapautumisen jälkeen. Kirjeen muodossa kirjoitettuna tämä ei ole pitkä kirja ja luinkin itse sen kerralla ja takakannen tullessa vastaan olin toisaalta vähän pettynyt siihen,että kirja oli jo loppu sillä se oli kirjoitettu niin jouhevasti että olisin halunnut ehkä lukea vielä vähän lisää heidän tarinastaan tai yleisestikkin selviytyjien tarinoista, mutta ehkä jossain on olemassa parempi kirja siihen.

Tälle kirjalle annoinkin goodreadsissa täydet 5/5 tähteä.

Whilst visiting at home shortly now in the weekend I did do a little run in the local bookstore before leaving back to Helsinki and I did ended up buying this book.

Sometimes when I'm buying books I do make my purchase desision purely by the synopsis and this was one of those books.

The book is on it's own way Marceline:s letter to his dad with who she ended up in the Auswitch-Birkenau and where only she did ended up coming back home.

In the letter she tells her dad about her life in the camp and after her release. As it's written like a letter this book isn't super long and I did ended up reading it at one go and when it was finished I was in a way bit dissapointed that it ended as it was so smoothly written that I would have wanted to read a bit more of their story or in general the stories of survivors but maybe somewhere is a better book for that.

For this book I did gave 5/5 stars in Goodreads.

torstai 25. joulukuuta 2014

Sig Hansen & Mark Sundeen - Deadliest waters story of survival on alaskan seas

Mitä on jouduttu tehdä että ollaan päästy tähän pisteeseen ravustamisessa alaskassa?

Tämä kirja avasi uusia ulottuvuuksia siihen, miten vaarallista ravustaminen on alaskassa ja mitä kaikkea on tehty että päästään siihen pisteeseen missä tällä hetkellä ollaan.

Kirjassa käydään välillä viikinkiajoilla ennen palaamista takaisin 2000/2010 luvun Amerikkaan ja välillä mennään 1900 luvulle ja perehdytään ravustamisen historiaan, samalla kun päästään tutustumaan myös erään kalastajaperheen historiaan.

Vaikka kirjassa kierretään useamman vuosisadan ja -kymmenen parissa ei kirja ole sekava vaan kirja on selkeää luettavaa. Vaikka kirjan kirjoittajana on veljeksistä vanhin eli Sig, kerrotaan kirjassa silti hänen oman elämäntarinansa lisäksi veljeksien Normanin ja Edgarinkin elämäntarinat, sillä ne ovat oleellinen osa Hansenien tarinassa ja siinä, miksi veljekset kalastavat tänäkin päivänä kolmestaan heidän omistamalla laivalla, Northwesternillä.

Jos olet joskus katsonut televisiosta Hengenvaarallista saalista, tämä kirja on sinulle sopiva.

What has to be done that you have reached the point what Alaskan crab fishing is today?

This book opened a new dimensions about how dangerous is to fish for crab on alaska and what had to be done to reach the point where the fishing is today.

On some part of the book goes all the way to the viking times before getting back to 21st century America and some times you go to 20th century and get to know about modern grab fishing history in the same time when you get to know history of a fisherman family.

Eaven tough the book goes through different centuries book isn't messy but easy to read. Even tough the books writer is oldest of the three brother Sig the book tells not just Sig's life story but also Edgar's and Norman's life story too because their story is crusial part of the Hansen's saga and why they still fish on their family boat Northwestern still.

If you have seen Deadliest Catch this book is good for you.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Raisa Lardot - Ripaskalinnut

Nappasin tämän kirjan tänään muarini kirjoista joita häneltä on jäänyt äitini työ. Ukkoskuuron yllättäessä harmittelin omien kirjojen olemista kotona mutta onneksi täältä löytyi muutama kirja tylsyyden karkottamiseen.

Kirja kertoo Raisan oman tarinan siitä kuinka hän viisivuotiaana joutui lähtemään perheensä kanssa Karjalasta Suomeen sotaa pakoon. Matkaan mahtuu haaveita Suomalaistumisesta, koulun aloittamisesta ja siitä että kaikki olisi paremmin, samalla kun majapaikat vaihtuvat mutta rutiinit jäävät.

Kirjassa kerrotaan mm. siitä kuinka Raisan isä vangitaan sekä kirjassa kuvataan Raisan tuntoja koulun aloittamisesta ja siitä kuinka Suomalaiset lapset ilkkuivat hänelle hänen koulusalkustaan.

Kirja on hyvin kirjoitettu ja sen lukee nopeasti läpi ja vaikka aihe ei omasta mielestäni mikään kaikista mielenkiintoisin ole, on kirja ihan ok.

I took this book today from my grandmother's books that she has left at my mom's house. When storm suprised me I think how bad was that my own books is home and not here, but I'm lucky that here was few books to destroy laziness.

Book tell's Raisa's own story how she and her family had to leave their home and came to Finland away from war. The journey is filled with dreams to becoming a Finnish, starting a school and that everything would be better in the same time when their places chances but routines stays. Books tells about how Raisas father is arrested and in the book is Raisa's feelings about starting a school and how finnish kids bullies her about her briefcase. 

Book is well written and it's fast to read and eaven the subject isn't the most interesting book is till ok.