lauantai 23. helmikuuta 2019

Book haul

Vieraillessani äitin tykönä alkukuusta, hän pyysi katsomaan minua lävitse erään pinon kirjoja jotka olivat etsimässä uusia koteja. Vaikka yritänkin pitää hieman taukoa uusien kirjojen hankinnasta, en silti voinut vastustaa kiusausta katsoa nuo kirjat lävitse ja loppupeleissä koko pinosta päädyin kotiuttamaan nämä viisi kirjaa.


David Baldacci - Henkeen ja vereen
Jarkko Sipilä & Scott Stevenson - Rahan metsästäjät
Lee Child - Kaukolaukaus



Lee Child - Paluu päämajaan
Arne Dahn - Eurooppa Blues

Ainakin takakansien perusteella kaikki kirjat vaikuttavat hyviltä, joten mielenkiinnolla odottaen, jotta lunastavatko ne lupauksensa kun näiden aika on päästä luettaviksi.

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Amos Tutuola - Palmuviinijuoppo

Tämän kirjan loppuun saattaminen oli täydellinen yllätys, sillä en ajatellut edes pääseväni aloittamaan tätä kirjaa kuun alussa tehdyllä pienellä Mäntän reissullamme. Kuitenkin ilmeisesti pieni digital detox oli taas paikoillaan ja tuon edellisessä postauksessa esitellyn kirjan lisäksi sain myös tämän pikkuisen luettua.

Tämä oli yksi niistä viidestä kirjasta joita ostin viime vuoden lopulla kirjaston poistomyynnistä ihan pelkän takakannen perusteella, sillä en ollut kuullut mitään tästä kirjailijasta.

Kuitenkin tämä lyhyt kirja oli helppoa ja nopeaa luettavaa, vaikkakin välillä jouduin tosissaan ihmettelemään että mitä ihmettä kirjassa oli menossa, sillä sen teemat olivat välillä todella yliluonnollisissa asioissa.

Tälle kirjalle annoin 2/5 tähteä.

Finishing this book was a great suprise as I wasn't even thinking of having a chance to start it on our Small Holiday at Mänttä in the beginning of the month. But as it turned out little digital detox was again on point and with the book that I showed on last post I was able to finish up this little one.

This was one of the five books that I bought from the clearance desk on the library just purely by it's back cover as I hadn't heard anything about this author before.

But this short one was easy and quick to read even tough there was times where I was really wondering that what was happening during the book as some of the themes were bit too supernatural.

For this book I did gave 2/5 stars.

tiistai 5. helmikuuta 2019

Matti Rönkä - Hyvä veli, paha veli

Matti Röngän Viktor Kärppä sarja on minulle hyvinkin tuttu, sillä uusinta osaa lukematta, olen lukenut kaikki kirjat mitä sarjaan on ilmestynyt ja jos en kovin väärin muista, taisi tämä olla jo ainakin toinen kerta kun olen kyseisen kirjan lukenut.

Kärppä kirjat ovat helposti luettavia sekä lyhyitä opuksia, joten niiden parissa saisi kevyesti menemään muutaman tunnin, jos aika vain riittää siihen että kirjan lukisi täysin yhdellä istumalla.

Kirjan aikana matkataan niin Helsingissä kuin Venäjänkin puolella ja matkaan mahtuu niin kaikenlaisia ongelmia kuin myös huolta siitä, miten kaikki tarvittavat ihmiset saadaan pysymään hengissä tarpeeksi pitkään.

Kirjoille tyypilliseen tapaan Teppo Korhonen tuo soppaan oman mausteensa ja mies onkin ehkä yksi suosikki hahmoistani koko sarjassa, sillä vaikka mies osaa olla vakava ja virkaansa hyvin hoitava poliisi, on hänessä myös jonkinlainen oma poikamainen kepeytensä synkillä kausilla maustettuna.

Tälle kirjalle annoin 4/5 tähteä.

Viktor Kärppä series by Matti Rönkä is familiar to me and I've read all but one of the books and if I'm not completly wrong, this was at least the second time that I've read this book.

These are short and easy to read books so they would nicely take just few hours on a chilled day if there would be the time to spent with it.

During this book you travel in Helsinki as well in Russia and there is all kind of broblems and worries along the way and also the concern of keeping everyone alive long enough.

Also what is usual for these book is that Teppo Korhonen will bring his own spice to the mix and I think that he is one of my favourite characters from these books, as he knows how to be tough and formal, but there is still some childish side to him with a touch of Darkness.

This book I gave 4/5 stars.

maanantai 4. helmikuuta 2019

Antti Tuomainen - Mies joka kuoli

Antti Tuomaisen tuotantoa olen lukenut joskus aikaisemminkin ja tämä oli ensimmäinen kerta kun kuuntelin miehen tuotantoa äänikirjana.

Äänikirjan onnistuin bongaamaan Suplasta ja se toimi vaihdellen avittamassa työpäivääni tai koulumatkoja. Kirjaa kuuntelin joko normaalilla nopeudella tai sitten hieman nopeutettuna, mutta ihan sellaisiin puolitoista kertaisiin nopeuksiin minulla ei riittänyt ajatus, vaikka joissain muissa kirjablogeissa on semmoisiakin nopeuksia näkynyt.

Mies joka kuoli on kirja joka vaikutti mielenkiintoiselta kun siitä jotain lueskelin, mutta loppupeleissä tuo kirja ei minua vakuuttanut ainakaan tämän äänikirjan puolesta, sillä välillä kirja vaikutti olevan todella hyvä ja mielenkiintoinen, mutta välillä kirja tuntui olevan sen verran utopististä että siitä ei meinannut saada mitään irti.

Kuitenkin kaikesta ajoittaisesta sekavuudestaan johtumatta kirja eteni ihan selkeällä ajatuksella eteenpäin ja loppukirjasta se oli varmaan parasta selkeintä mitä koko kirja on ollut.

Kirjalle annoin 2/5 tähteä.

I've read some books from Antti Tuomainen and this was the first time that I listened one of his books on audio form.

I did find this book from Supla and usually I did listened to it during work or on my way to school. I tried to listen it on normal speed and just a bit fastened but to those one and half timed speeds I just wasn't able to do even tough I've seen that someone has listened on those speeds.

Mies joka kuoli seemed interesting when I did read something about it but in the end the book wasn't as good as it seemed. There was times where the book seemed to be really good and some times it Felt a bit too utopistic and it wasn't going to move foward.

But even tough the book seemed super mixed and weird it moved foward and at the last chapters it probably was the most clear of all the time.

For this book I did gave 2/5 stars.